Laura

Moikka!

Onpa mukavaa kun tulit tutustumaan sivuilleni 🙂

Olen Laura, sertifioitu ammattivalokuvaaja täältä itäisestä Suomesta. Intohimoni on ikuistaa aarteita elämästä; tarinoita sekä hetkiä, jotka haluamme muistaa vielä vuosienkin päästä ja tallettaa nähtäväksi myös tuleville sukupolville.

Kaikki alkoi vuonna 2009 kun sain mieheltäni lahjaksi ensimmäisen järjestelmäkamerani. Odotin tuolloin esikoistamme ja äitiyslomalla valokuvaamisesta tuli nopeasti päivittäistä. Kun poikamme syntyi halusin ikuistaa talteen jokaisen hetken, en voinut menettää niistä ainoatakaan. Nyt vuosia myöhemmin, pian viiden lapsen äitinä, valokuvaus on yhä henkireikäni ja tärkeä osa elämääni. Opiskelin siitä itselleni myös ammatin. Lastemme kasvu, hauskat ja ikimuistoiset hetket yhdessä, kesäiset retket metsässä, piknikit pihanurmella, syntymäpäiväjuhlat ja lasten ensimmäiset koulupäivät; nuo kaikki muistot ovat tallessa valokuvissa, joista on tullut minulle ja perheelleni todella arvokkaita. Niissä on meidän koko elämä, meidän tarina.

Haluan palvella asiakkaitani aina ystävällisyydellä ja ilolla, sillä uskon, että ihanien kuvien lisäksi kuvauspalvelu on parhaimmillaan myös ihana elämys. Tästä samasta syystä kuvauspalveluni on myös yksilöllinen, asiakkaan toiveisiin pohjautuva. Minusta on ihana kuulla asiakkaiden toiveita, ideoita ja ajatuksia kuvauksiin liittyen ja on hienoa päästä tutustumaan heihin ja heidän elämänsä tarinoihin.

Myös ammattitaidon kehittäminen sekä työn laadukas ja tasokas jälki ovat minulle tärkeää. Arvostettu ammattijärjestö FEP – Federation of European Photographers on myöntänyt minulle työstäni ammattivalokuvaajana EP – European Photographer -arvonimen kesällä 2019. Olen suorittanut Valokuvaajan ammattitutkinnon Torniossa ja tällä hetkellä opiskelen Valokuvaajamestariksi VVI:llä Tampereella.

Kun tarvitset valokuvaajaa elämäsi tärkeisiin päiviin ja hetkiin, laita rohkeasti minulle viestiä!

Olisi ilo saada ikuistaa sinulle upeita kuvia 🙂

Iloa ja valoa!

Laurelie Photography
Suomen Ammattivalokuvaajat Ry